Saturday, January 26, 2008

Eläköön voitto

Istun merenrantahotellissa ja kaadan olutta-rommia kitaani. Ulkona ulvoo sympaattinen syys-unissakavelijän-myrsky. Eilen meni sähköt. Vieressä makaa joku juoppo. Eilen en saanut pillua. Kaikki on niin kuin pitääkin.

Joku lutka laulaa läppärissä, naiset eivät kyllä osaa laulaa. Naisen suu ei ole laulamista varten. Surullista, että Hitler tappoi 6 miljoonaa juutalaista. Muuten olisin onnellinen.

Saturday, January 19, 2008

Ystävä P

Tänään pitäisi tulla kylään ystäväni P.

Ystävä P on hyvä ihminen. Kun olet surullinen, hän itkee kanssasi, kun olet iloinen, hän itkee ilosta kanssasi. Juotuaan opintolainan kahdessa päivässä itki hän bussissa yksinään. Ja kun hän kännipäissään pudotti Spinning-avokelan veteen, istui hän kivellä joen rannassa ja itki monta tuntia.

Muistan – kun hän oli sairas, psykiatri kirjoitti hänelle rasian rauhoittavia ja me syötiin ne kaikki kerralla. Poltettiin koulun vessassa hamppua ja suudeltiin sitten keittiön tätejä. Vedettiin kuusi vinkkua kuuteen välituntiin, kolmenvartin viski musiikkitunnilla ja puolikas vodka fysiikan tunnilla (myöhemmin oksensimme). Hän kävi ekaa kertaa ilotalossa 10. luokalla, ja me kaikki kadehdimme häntä. Satasesta hän oli valmis paskomaan nurkkiin tai syömään mutaa joen pohjasta, jotta saisi juoda vielä hieman lisää. Kerran Tukholmassa hän söi pimeässä puistossa istuneelta neekeriltä hampurilaisen kädestä. Piestiin yhdessä punkkareita, saatiin itsekin punkkareilta selkään. Piestiin yhdessä koviksia, saatiin itsekin koviksilta pahasti selkään. Vittuiltiin kaikille. Ja P potkaistiin koulusta pihalle. Oltiin kovia naistenmiehiä, mutta panemaan ei päästy. Kunneltiin jmke:tä, vennaskondaa ja nirvanaa.

Niin jumalattomasti en ole kai kenenkään muun kanssa juonut. Tervetuloa Viroon, ystävä!

Newer Posts Older Posts Home